torstai 28. heinäkuuta 2011

Sukankutomisen tervehdyttävä vaikutus



Viime vuonna minä ja Neuloo mopsien kanssa osallistuttiin yhdessä KesäYön Hullutukseen. Minä sain valmiiksi yhtä vaille kaikki 26 aloitusta ja Neuloo… sai suunnilleen 29 vaikka kipeä olkapää yritti hiekoittaa koko projektin. Myöhemmin olka sai puukosta ja pitkä parantuminen kuntoutuksineen alkoi. Jossain vaiheessa tuskastunut Neuloo… tokaisi että ”Jos se olga joskus tulee kuntoon niin lupaan NEULOA SUKAT.” Aika paljon luvattu.


 Minä (=harmittavainen ihminen) tietysti muistin tuon kesäkuussa kun tämän vuoden Hullutus alkoi ja Neuloo… mietiskeli aloituksiaan…


 


  Ei nyt ihan itkua mutta hammastenkiristystä ja manailua on kuultu projektin aikana monesti. Muutama kantapääsessio on pidetty puodissa. Muutama kiilakavennussessiokin ja pari kärkikavennussessiota. Yhden session aikana ei kuultu montaa kirosanaa vaan yhden rakkaustarinan alku Kertoja eläytyi tarinaan niin ettei huomannutkaan tehneensä monta kerrosta vihattua sukkaa...



 


Eilen ne tuli valmiiksi! Neuloo mopsien kanssa on neulonut elämänsä ensimmäiset ja sanojensa mukaan myös viimeiset sukkansa! Iloiset ovat ja hienot eikös vaan?


 


Ja tänään olka taipui suoritukseen, jota ei ole tapahtunut vuoteen! Siitä voimme päätellä, että sukkien neulomisella on olkaan parantava vaikutus. Eikvaa?


 


Muuten tää kanssaKYHäilijäni tuntuu olevan masentavan tarmokas…


 


Pikkutytön bolero tuli valmiiksi alkuviikosta. Lankana Sirdarin Summer Stripes. Neulojan kommentti oli et ”koskaan en enää neulo mitään ohjeesta”. Langasta kyllä tykkäs.


 Pesulapasia on valmistunut jo aikaisemminkin ja tässä viimeisin:


 


Pellavalankaa ja bambulankaa yhdessä. Kuulemma mainio yhdistelmä.


 Ja sit Fine Woolista (ex Rheuma Thermal Wool) neulottu KÄSIVARRETIN:


 


Tänään tää reesykled (suom: Simply Recycled) oli koesovituksessa ja just sain veistin et sekin on kursittu kokoon:


 


Eli Neuloo mopsien kanssa on suoriutunut kaikista KesäYön Hullutuksistaan. Etuajassa. Itse asiassa töitä on enemmän kuin 25 kun kaikki kluutut lasketaan.


Tää bloginpitäjä nostaa hattua, ylistää (varsinkin noist sukist), kiittää kaveria seurasta ja poistuu nyt paikalta pelastamaan sen, mikä pelastettavissa on. Jos nyt edes 20 sais valmiiksi… Tai sit meen keräämään pihalta sienet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!