lauantai 29. lokakuuta 2011

Kolme kissaa





Se on kyl eriskummallinen juttu et itte ei vanhene yhtään mut kaverit alkaa täyttämään viiskyt! Ekoja viiskymppisiä vietetään tänään keskellä hämäläistä mettää. Turha kai mainita, että tää postaus on ajastettu. Perjantai-iltana ollaan ajettu Nokialle kummipojan perheen luo ja sieltä porukalla lauantaina Tottijärvelle.



Viiskymppiseen ystävääni tutustuin opiskeluaikoina joskus 80-luvun loppupuolella. Tutuntuttuun törmäsin tekun opiskelija-asuntolan hississä yhtenä perjantai-iltana. Mulla oli kassissa kolme siideriä ja hänellä kolme keskaria. Siitäpä syntyi kunigasajatus nauttia eväät yhdessä. Ilta jatkui Sorsapuiston baariin, jossa seuralaiseni väsyi. Kovasti loukkaantuneena poistuin paikalta ja tarina kertoo, että valomerkin jälkeen tarjoilija oli hänet herättänyt kertomalla et ”Sun tyttöystäväs lähti jo”.



Tätä (ja monta muuta) sattumusta on vuosien varrella muisteltu ja naureskeltu monta kertaa. Tosiasiassa ystävästäni on tullut ihan kunnollinen ja menestyvä insinööri ja minusta vähemmän menestyvä lankakauppias…



Päivänsankaria on joskus harmittanut se, että mä kudon aina ja kaikkialla. Korkein kirjaimin ja villalangasta vääntäen on pitänyt selittää, että mä VOIN kuunnella ja puhua peetä, lussuttaa punaviiniä JA kutoa sukka samalla kertaa! Siispä ihan silkkaa  veemäisyyttäni lahjon häntä neuleella:





 Onnittelut! (Mä tiedän et sä käyt tääl kurkkimas!)



 T. Susu, Karvis ja Tassu, jonka oli pakko päästä kuvaan kun ei pääse mukaan bileisiin.



 Sukkien sisältö on varmaan enemmän mieleen… Kulttuurijuoma jaettava emännän kanssa teatteri-illan jälkeen hyvien juustojen kera.



 



Malli: Idan Kisusukat, Lanka: Viking Ville, Puikot 3mm bambut, menekki 297g. Kiitti Idalle ohjeesta ja lauantaisesta vapaapäivästä!



 



Sukkien neulominen oli hauskaa, mutta päiden, tassujen ja muun viimeistelyn kanssa meni melkein kaks iltaa. Kivat mun mielestä. Toivottavasti myös saajan.



Tarinaan liitty kissoja enemmän, kuin nuo kolme kuvassa näkyvää. Sukkakissat on Sissi ja Rontti. Ensimmäiset kissaamme olivat sisaruksia. Yhtenä juhannuksena niiden seurassa oli vielä Pessi, joka johdatteli pennut suuriin seikkailuihin (musta aukko?). Nykyään varmaan hiirestävät kimpassa kissojen taivaassa… Meidän elämäämme tuli Hassu Tassu Kissanen ja ystäviemme luo muutti Pate ja Juice. Mitä muuta voi odottaa manselaisten rokkikissojen olevan - ei ny ainakaan Matti ja Teppo!



Seuraavia viiskymmppisiä odotellessa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!