torstai 13. syyskuuta 2012

Tuubei ja turbaaneit



Tää on taas se aika vuodesta, kun lankaa tulvii The Lankakauppaan ovista ja ikkunoista! Tänään annoin jo kuljetusliikkeen pojalle porttikiellon loppuviikoksi… Kaiken lisäksi sitkeä flunssa hiekottaa hommia ihan kunnolla. Viime viikonloppuna piti jo antaa räkätaudille periksi ja lähettää meidän pojat keskenään mökille ja jäädä itse kaupunkiin potemaan.

 

Kaikista uusita langoista teksi mieli tehdä ainakin mallitilkku. Tai mieluiten jotain ”kunnollista”. Nukuttuani koko lauantai-illan oli koko yö aikaa neuloa… Keskellä yötä, pää täynnä räkää tarvittiin jotain ihan aivotonta ja silmät kipeinä iso puikot:

 

Kauluri Rowanin tumblesta 15mm puikoilla syntyi puolessatoista tunnissa.



 

Tumble on ihanan muhkeaa alpakan (90%) ja puuvillan (10%) sekoitusta. 100g: pallerossa on 70m, puikkosuositus 12mm. Kaulurin ohje oli uusimmassa Suuressa Kässylehdessä. Menekki oli 177g.





 

Samaisessa lehdessä oli ohje veikeän malliseen turbaaniin:





 

Lankana Sirdarin Folksong, puikot nro 6 ja menekki 74g.





 

Pikkasen piti suorakaiteen muotoista palaa pyöritellä ennen kuin turbaanin ompelusysteemi aukesi. Lehden ohjeessa oli kyllä ihan hyvät kuvat…





 

Aika hauska ja lanka mukavaa neulottavaa. Siinä on 51% villaa ja 49% akryyliä, 50g:n kerässä 75 metriä.

 

Turbaanin malli oli koukuttava, tosin eka versio tarvitsi hiukan parantelua ja tein saman tien toisen. Lisäsin muutaman silmukan ja tein kaitaleesta kymmenisen senttiä lyhyemmän. Lankana tällä kertaa King Colen Galaxy:





 

Galaxy on kivan pehmoista lankaa, 50g:n kerässä 71m, 56% akryyliä, 42% villaa ja 2% paljetteja. Puikoilla nro 6 tikuttelin tämänkin turbaanin, johon meni lankaa 80g.





 

Väri on kuvissa vähän niin ja näin. Tässä kuvassa taitaa olla langan väri suht koht oikein:





 

Eilen tuli puotiin kaks isoa laatikollista 100% superwash villaa kivoissa väreissä. Ja puikot kutsui…





 

Kympin puikoilla vähän runsas 100 silmukkaa, helmineuletta pyörönä kaksi vyyhdillistä ja päättely. Kiva tuli.





 

Lanka: Viking Balder, 100% superwash villaa, 100g=85m. 12s=10cm puikoilla 7-8.





 

Nyt alkaa mitta olla täynnä isoja puikkoja ja suoria kappaleita. Ehkäpä seuraavaksi jotain muuta…

 

P.S. Jos joku lanka kiinnostaa niin lisätietoja (ja hinnat) löytyy Anjalinin Facebookista  klikkailemlla lankakuvia. Ja taas muistutus et päästäkseen selailemaan kuvia EI tarvii olla kirjautuneena Facebookiin vaan Anjalinin sivuille pääsee kuka tahansa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!