perjantai 26. huhtikuuta 2013

Mökkikausi!

Vene laskettiin eilen.
Saareen piti päästä vaikka jäitä väistellen.
Ihan ensin piti ottaa perinteinen sielunmaisemakuva.
Sen jälkeen tarkastettiin "tilukset". Ihmeteltiin kummallisesti katkenneita mäntyjä. Niitä oli siellä sun täällä.
Syykin taisi selvitä. Ihan tuoreen näköiset sorkanjäljet näkyi pihalla. Ja monta papanaläjää...
Karvis kiinnitti uimaportaat laiturin nokkaan. Lauantaina lähtee talviturkki!
Pikkuisen poltettiin hellassa tulta. Ettei piippu saa shokkia kun aletaan lämmittämään urakalla. Rautakangen ja lekan avulla hakattiin kaivon jääkerros rikki. Saadaan sit saunavettä. Juomavesi vietiin ämpärillä.
Auringonlaskun aikaan lähdettiin takaisin kaupunkiin.

Parin tunnin aikana tuuli oli tyyntynyt, mut sitä ennen siirtänyt jäälauttaa. Paluumatkalla leikittiin jäänsärkijää:
Lanantaina se alkaa. Mökkikausi!

P.S. Neulekin valmistui eilen...Yks kuva siitä on jo nähtävillä The Lankakaupan Facesivulla (klik). Kyllä tännekin muutama kuva tulee, mut tähän aikaan vuodesta tärkeysjärjestys on nyt tää:-)

4 kommenttia:

  1. Huoh, me saadaan odotella vielä varmaan kuukausi mökille menoa. :( Mutta teille ihanaa mökkikautta koko pituudessaan! :)

    VastaaPoista
  2. Oih Ihanaa!! Mä oon niiiin iloinen sun kanssa ett melkeen oon tuolla veneessä jemmassa ja tuun mukaan. Nauttikaa olostanne ja ihailkaa sielunmaisemaa (joka On Kaunis). Noh, ei mullakaan kauaa enää mene: helatorstaina pääsen. Siis en oo kade sulle, mullekin tuo onnenhetki koittaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!