keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Ei myssyi mut tossui

Ystävänpäivän Sytomyssykeräys Tyksiin on täydessä vauhdissa. Puotiin on tuotu jo monta myssyä ja tiedän monien puikkojen ja koukkujen olevan täydessä työssä. Coats Opti Craftsilta keräystä varten saamamme lahjalangat ovat lähteneet tekevien käsien mukana muuntumaan myssyiksi!

Facebookin ryhmässä on innostavaa lukea ja nähdä keräyksen edistymistä. Ryhmä on kasvanut monella uudella jäsenellä ihan muutaman päivän sisällä. Blogien seuraaminen on viime päivinä jäänyt vähiin, mutta uuden ehjän nettitikun myötä sekin taas onnistunee lähipäivinä.

Jostain syystä omille puikoille päätyy pelkästään sukkalankaa. Parin vuoden takaisesta Sukkiskeräyksestä muistan, että joktut syöpähoidot aiheuttavat myös verenkierto-ongelmia ja niiden seurauksena jalat palelee. Siksi en pode ollenkaan huonoa omatuntoa kun myssyjen sijaan teinkin keräykseen parit tossut:

Lankana Viking Ville, menekki näihin kahteen pariin yhteensä 210g. Kiva malli, joka joustaa niin että menee monenkokoiseen jalkaan. Ohje oli jossain Sandesin Joululehdessä vuonna ?, puikoilla nro 4 tikuttelin.

Matleena on blogiinsa listannut kaikki tiedossaan olevat ja tällä hetkellä meneillään olevat Sytomyssykeräykset ympäri maata. Käy sieltä katsomassa oman paikkakuntasi tilanne!

Tällä hetkellä minua vaivaa ankara starttis. Starttikset liittyy edelleen enempi jalkopäähän - ainakin neljät sukat on kesken... Uusia lankojakin on taas tulla putkahtanut puotiin ja nekin suorastaan kiljuvat puikoille pääsyä. Yksi huivikin on työn alla...tahti on kaksi kerrosta päivässä. Ennen kesää sekin on varmasti valmiina.

Loppuun pieni hulakevennys...

Hula ei pyöri vieläkään! Viikonloppuna pidin treenitaukoa. Osittain siksi, etten halua Blogikuvaaja Karvisen kuolevan nauruun ja osittain siksi, että oikeassa kyljessä on niin pahat mustelmat, ettei kroppa kestä edes halailua. Arjen alettua aloin taas harjoitukset tyhjässä pyöräkellarissa yön pimeinä hetkinä. Yritän opetella hulamaan vasenkäteisesti eli hankkia mustelmia välillä toiseen kylkeen. Eilen sain hulan pyörimään jo kymmenen kierrosta! Hämmästyin niin et unohdin hetkuttelun ja vanne kämähti maahan. Innoissani aloitin uudelleen mut temppu ei onnistunut toista kertaa. Harjoitukset jatkuu...


5 kommenttia:

  1. Ihana tuo tossun tai sukan malli.
    Tsemppii sun reeneihin!

    VastaaPoista
  2. Suloiset tossukat! Kivat värit ja kiva malli! :-)
    Tsemppiä mustelmien tasaamisessa.

    VastaaPoista
  3. Heipsistä tästäkin tuutista :)
    Kivat on tossut, tosiaan! Näyttävät suuritöisiltä - ovatko? Nyt en ota työn alle yhtään suuritöistä - saat varmaan ommella mun turbaaninkin valmiiksi - se taitaa olla nyt liian haasteellinen :).
    Se huivilanka kiinnostaa -piti mennä katsomani tuonne netin syövereihin mitä se oikein on...

    VastaaPoista
  4. Kiva tossumalli ja lämmittää varmasti. Pitäisiköhän minunkin hommata hula-vanne... Onkohan niitä tarpeeksi isoja?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!